Hyvä, puuhakas päivä. Aamulla koko pusssi, välipalaksi puolikas, lounaaksi kanaa, kukkakaalimuusia ja tomaattia, välipalaksi puolikas pussi ja iltapalaksi kanaa, kukkakaalimuusia, kurkkua ja porkkanaa. Kyytipojaksi monta mukia vettä, pari kuppia kahvia ja muutama kupillinen teetä. Näillä mennään.
Onhan tämä taas vaikeaa. Aivan kuin olisi kiipeämässä perse edellä puuhun. Tuntuu vaikealta ajatella päiväkin eteenpäin ja ahdistavalta että tämä on nyt totta ja viimeinen mahdollisuus ja loppuelämä on tätä ja tässä. Miten voin ajatella joskus olevani niin tasapainossa ja sinut itseni kanssa että uskallan heittää vaihteen vapaalle ja elää ajattelematta ruokaa. Siis sitä etten syö liikaa ja että syön terveellisesti. Kyllä se aika taitaa todellakin olla vuosien päästä... Vasta nyt cambridgellä ollessani olen todella ymmärtänyt miten suuri ote ruualla on minuun. Se on melkoisen järkyttävä tunne. Kun saa päivittäisen ravinnon pusseista ja hyvin yksinkertaisesta ruuasta on aikaa tehdä kaikenlaista. Ruokakaupassa käynti on nopea, kioskilla ei "tarvitse" käydä ollenkaan. Eikä tarvitse lähteä asiasta tehden kylille herkkukahvilaan päiväkahville. Nyt kun ajattelee asiaa ja listaa kaikkia kommervenkkejä tulee ahdistunut olo... Ruuan riivaama säälittävä minä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti