Olen kai nukkunut jouluna ja välipäivinä liikaa. Kuulemma ihminen ei voi nukkua liikaa, ihminen nukkuu vain kun on väsynyt. Jokatapauksessa olen nukkunut pitkiä ja hyviä öitä. Mies mainitsi jopa että unihengitykseni on kevyttä. Olen iloinen, kyllä reippaat 10 kg pudotettua painoa vaikuttaa jo noinkin. Hienoa. Positiivista "palautetta" on lähipiiristä tullut muutenkin. Vaikka itsestä tuntuu ettei kukaan huomaa mitään (näissä massoissa 10kg on vähän), niin kyllä pudotus on huomattu. Siitä tulee tietenkin älyttömän hyvä olo. Eli siis alkuperäiseen ajatukseen palatakseni, eilen illalla ei sitten uni tullut. Katsoin eurodekkarin, ensimmäinen elokuva piiiiitkään aikaan jonka katsoin alusta loppuun. Yritin sitkeästi nukahtaa mutta ei uni vaan tullut. Kaivelin yöpöydän laatikosta kirjan ja kappas siellähän oli karkkiaskikin. Hetken luettuani aski aukesi ja siitäpä se taas lähti. Lumipallo vyöryi eteenpäin ja olin kykenemätön pysäyttämään sen... Siirryin sohvalle, parempi valaistus, (jääkaappi lähempämä <-- TODELLINEN syy). Pari voikkaria, joulutorttu, tiikerikakkua ISO pala... Ja mikä pahinta ja kamalinta: ei tippaakaan huono omatunto! Ehkä fyysinen pahaolo kompesoi psyykkisen, tuli nimittäin todella oksettava olo. Mutta kylläpäs virkistyin ja aivot toimivat. Ahmin kirjan yli puolenvälin. Aamulla sitten nukuttikin pitkään.
Nyt olen kurittanut itseäni ja syönyt vasta päivän ruuan. Tarkoitus on mennä iltaan yhdellä pussilla eli kaksi puolikasta on loppupäivän ohjelmassa. Tiedän kyllä että tämä on huono valinta. Liian vähän ateriakertoja kostautuu varmasti. Tietenkin nyt on niin vahva ja voimakas olo että luottamus omaan itsehillintään on huippulukemissa. Saapa nähdä...
perjantai 30. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Kolmas päivä
Hyvä, puuhakas päivä. Aamulla koko pusssi, välipalaksi puolikas, lounaaksi kanaa, kukkakaalimuusia ja tomaattia, välipalaksi puolikas pussi ja iltapalaksi kanaa, kukkakaalimuusia, kurkkua ja porkkanaa. Kyytipojaksi monta mukia vettä, pari kuppia kahvia ja muutama kupillinen teetä. Näillä mennään.
Onhan tämä taas vaikeaa. Aivan kuin olisi kiipeämässä perse edellä puuhun. Tuntuu vaikealta ajatella päiväkin eteenpäin ja ahdistavalta että tämä on nyt totta ja viimeinen mahdollisuus ja loppuelämä on tätä ja tässä. Miten voin ajatella joskus olevani niin tasapainossa ja sinut itseni kanssa että uskallan heittää vaihteen vapaalle ja elää ajattelematta ruokaa. Siis sitä etten syö liikaa ja että syön terveellisesti. Kyllä se aika taitaa todellakin olla vuosien päästä... Vasta nyt cambridgellä ollessani olen todella ymmärtänyt miten suuri ote ruualla on minuun. Se on melkoisen järkyttävä tunne. Kun saa päivittäisen ravinnon pusseista ja hyvin yksinkertaisesta ruuasta on aikaa tehdä kaikenlaista. Ruokakaupassa käynti on nopea, kioskilla ei "tarvitse" käydä ollenkaan. Eikä tarvitse lähteä asiasta tehden kylille herkkukahvilaan päiväkahville. Nyt kun ajattelee asiaa ja listaa kaikkia kommervenkkejä tulee ahdistunut olo... Ruuan riivaama säälittävä minä....

keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Toinen päivä: Uuteen nousuun
Näihin fiiliksiin pitää vain tottua. Hirveästä ahdistuksesta, ruuan himosta, päätöksestä poiketa suklaakauppaan ---> uuteen nousuun ja taisteluasemiin. Ei sitten oteta päivän viimeistä pussia kun on ahmittu leipää ja voita. Kahvipöydässä käsi eksyi jopa kakunpalaan joka kulkeutui suuhun. Täysin huomaamatta. Tajusin tilanteen kun kakunpala oli jo kitusissa... Edessä haastavat ajat, vuodet...
Toinen päivä: F.U.C.K
Niin niin helvetti!! Aamu alkoi hyvin. Jopa lenkillä käytiin ytimiin asti ulottuvassa kylmässä tuulessa. Lounaaksi tein kana-kasvis täytteisiä paprikoita. Sitten se iski. Helvetillinen leivänhimo. Nyt haluan vain suklaata, suklaata ja suklaata. Leipiä on mennyt reippaalla voimariinikerroksella noin 6 ja risat. Heti ottaa päähän. Silti tiedän että tulen tänään syömään (ja katumaan) itseni tainnoksiin. Vittu.
tiistai 27. joulukuuta 2011
Ensimmäinen päivä: Iltatunnelmat
Käytiin synttäreillä. Eväänä minulla oli pirtelö, otin sen. Kahvipöydässä ei onneksi ollut kakkua ja suklaakulho oli käden ulottumattomissa. Mutta: sipsikulho oli asetettu viereeni. Normi poimusipsejä, kuka niitä voi vastustaa??? Kuppi kahvia, kolme kuppia teetä ja kourallinen sipsejä. Jätin iltapirtelön ottamatta. Kai sekin jotain on. Kotiintulon jälkeen olen istunut koneella ja shoppaillut. Taistellut leivän-, voin- ja juustonhimoa vastaan ja toistaiseksi olen siinä onnistunut. Käsillä täytyy kyllä olla kokoajan telemistä. Ajatus harhailee keittiön suuntaan ja hetkittäin himo tuntuu mahdottomalta voittaa...
Tähän loppuun haluaisin luetella kaikki osaamani kirosanat, tuplana, jopa triplana. Niin pettynyt olen itseeni.
Tähän loppuun haluaisin luetella kaikki osaamani kirosanat, tuplana, jopa triplana. Niin pettynyt olen itseeni.
Ensimmäinen päivä
Reilun viikon pellossa eläminen on tuonut 3 elopainokiloa takaisin. Ja pellossa elämisellä tarkoitan todellista "heavy user" meininkiä. Ensin synttäriviikonloppu (jota seurasi kyllä parin päivän kurinpalautus), ja jatkomeinikinä joulu. Tämän aamun fiilikset ovat sekavat. Olen pettänyt kaikki itselleni vakaasti antamani lupaukset.
- Ensin sen että jos synttäriviikonloppuna mässään niin jouluna en.
- Sitten sen että jos jouluna syön niin en ainakaan suklaata.
No. Onneksi tulee aina "huomenna", ja se päivä on tänään. Toisen cambridgematkani ensimmäinen päivä. Lähipäivien tavoite: Napsauttaa pois joulukilot että päästään tositoimiin vuoden ensimmäisenä päivänä.
- Ensin sen että jos synttäriviikonloppuna mässään niin jouluna en.
- Sitten sen että jos jouluna syön niin en ainakaan suklaata.
![]() |
| Näen itseni peilistä tämännäköisenä., sillä poikkeuksella että kuvan possu on kaunis..... |
No. Onneksi tulee aina "huomenna", ja se päivä on tänään. Toisen cambridgematkani ensimmäinen päivä. Lähipäivien tavoite: Napsauttaa pois joulukilot että päästään tositoimiin vuoden ensimmäisenä päivänä.
maanantai 26. joulukuuta 2011
Se päivä ei ollut tänään(kään)...
Ote lipsahti jo illalla kun havahduin ajatukseen että sain lahjaksi suklaarasian! Enkä mitä tahansa suklaata vaan Fazerin nordic gourmet rasian. En pysytynyt vastustamaan... mutta ei se ole mikään uutinen. Olen erittäin heikko ja tiedostan että edessä on piiiiitkä matka. Opintovuodet, jotka tulevat vastaamaan yliopisto-opintoja. Tuleva "ammattini" tulee olemaan myös sitä luokkaa että tarvitsen tiheään jatkokoulutusta. Varmasti useampia kursseja vuodessa. Paljon olen miettinyt sitä pysytynkö ottamaan tämän haasteen vastaan ja pystynkö kulkemaan sen tien loppuun. En siksi että on pakko vaan siksi että haluan, itseni vuoksi. Itseluottamus asian suhteen ei ole 0, se on rajusti miinusmerkkinen. En usko itseeni yhtäään, eikä kukaan ole voinut tätä luottamusta millään puheella kasvattaa. Toivon että tulevat päivät ja viikot tuovat onnistumisen tunnetta, iloa ja uskoa itseen.
Tänään siis nautin, vielä tänään(kin). Ihana kiehuvan punaisen maidon tuoksu leijailee keittiössä. Keittelen riisipuuroa. Kohta otan lautasellisen ja nautin kanelin, sokerin ja voin kanssa. Sitten lasken cambridge-pussit ja laitan valmentajalle viestin koska tulen seuraavan kerran ohjaukseen. Toivottavasti pussit riittävät viikon verran eteenpäin. Huomenna aloitan toisen cambridgematkani.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Kymmenen menetettyä kiloa ja Joulu
Olen ollut cambridgellä nyt noin kuukauden. Kymmenen kiloa on sulanut. Onnittelen ja taputan itseäni olkapäälle sen johdosta. Olen erittäin tyytyväinen saavutukseeni, en kuitenkaan niin ettenkö olisi jollain asteella myös hieman tyytymätön. Siihen miten kovan henkisen työn takana nuo kymmenen kiloa ovat olleet, fyysisesti en ole tehnyt mitään. Yhtään lenkkeiltyä kilometriä ei tuohon kuukauteen ole kuulunut, eikä muutakaan fyysistä extraa. Normi kotihommat toki ja tenavajumpat sun muut... Henkinen matka on ollut raskas. Siihen nähden pidän kymmentäkiloa vähänä. Henkinen tuska on ollut hetkittäin hirvejä ja joitakin noita hetkiä en ole pysytyny voittamaan. Lipsumisia on siis tapahtunut. Joulun olen pitänyt tietoista lomaa, kaikesta. Olen mättänyt rakastamaani perunalatikkoa ja joululeipää runsaalla voikerroksella. Olen syönyt tortun jos toisenkin, siemaillut punaviiniä kera suklaapalojen. Huomenaamulla keitän riisipuuron ja syön suuren lautasen hyvällä omallatunnolla. Siitä alan keventämään iltaa kohden ja tiistaina vyöryy cambridge voimalla jälleen kehään.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Päivä 3: Onko tämä vaikeaa?
Periaatteessa ei. Tänään on kuitenkin ensimmäinen kerta kun ole ajatellut lipsumista. Kävely kauppakeskuksen herkkuravintolan ohi hidasti askeleitani. Tämä päivä piti ollakin vaikea, hankala. Jos tämä tästä nyt helpottuu niin ei ollut homma eikä mikää selvitä tästä päivästä. Tosin se ei ole vielä ohi...
Nukuin paremmin. Veikkaan 7h aikalailla putkeen. Näin unia mm. synnytyksestä joka sujui sutjakkaasti :) Tänään pitäisi olla se päivä että kun tämän päivän yli pääsee niin alkaa helpottaa. Eihän tämä nyt hirvittävän vaikeaa ole ollutkaan. Yllättävän helppoa. Silti en luota itseeni edelleenkään yhtään. Lipsahdus voi tapahtua koska vain. Mutta paremmalla puolella olen siinä että nyt on tosiaan keskiviikko ja paastoa on kestänyt 2 kokonaista päivää. Edellisen kerran olen syönyt sunnuntai-iltana :)
Päätä on jomottanut pitkin päivää. Välillä voimakkaammin ja välillä onneksi jomutus helpottaa. Olen juonut päänsärkyyn vettä :D Toistaiseksi en ole ottanut särkylääkettä. Ulos en ole nokkaani laittanu, hirvittävä monsuuni puhaltta ja on jäätävän kylmä. Kävely tekisi hyvää ja harmittaa kun kahdenpäivän kävelyputkeen tulee nyt katkos. Kahvakuulan heiluttelu saattaisi olla mun juttu. Ei mikään prinsessalaji. Kuntosalille tekisi myös mieli. Kynnys kaikkeen ryhmäliikuntaa ja sellaiseen missä pitää näyttäytyä muualla kuin lenkkipolulla lenkkivaatteissa on todella suuri tällähetkellä. Itsetunto on nollassa. Piilossa reippaan rasvakerroksen alla.
Suurin haaste tällähetkellä juuri nyt on kestää tämä horkka. Jokapaikka palelee ja vilu tulee aaltoina. Olen muutenkin viluinen. Inhoan kylmää. Yritän tsempata sillä että tämä on hyvää palelua. Just.

tiistai 22. marraskuuta 2011
Päivä 2: Aamufiilarit ja iltafiilarit
Aamu
Jeps. Eipä nukuttanut yöllä. Pyörin ja väänsi, uskoakseni pidin koko sängyn hereillä onnistuneesti vaikka niin kysyessäni se hienovaraisesti kiellettiinki :) Kello on kahdeksan ja odotan päivän ensimmäistä pirtelöä. Olo on jännä. Tuntuu etteivät silmät aukene kunnolla, sormet eivät toimi kunnolla, aivot eivät sähkötä kunnolla. ON NÄLKÄ, muttei kuitenkaan niin nälkä etteikö tämän olon kanssa pärjäisi. Hmm. Jännityksen ja kauhunsekaisin tunnelmin odotan mitä päivä tuo tullessaan.
Ilta
Siis uskomaton päivä! Mä oon ollu 2 pv paastolla. Jee. Ihan käsittämätön saavutus multa. Päivä on ollu kohtalainen, oikeestaan vois sanoa jopa helppo. Ainoa asia mikä on ollut vaikeaa sietää on hienhaju (aivan järkyttävä!!), ja hillitön palelu. Horkka jopa. Aamulenkki ja tenavajumppa. Siinä päivän liikunnat. Enemmänkin pystyis liikkumaan mutta en ole jaksanut. Ehkä tämä vetämätön olo vaihtuu vielä energiseen. Muutenkin olen ajatellut että kävelylenkki päivässä riittää tämän ensimäisen viikon ja JOS ensiviikkoon päästään lisään liikuntaa. Oon tosi tyytyväinen itseeni. Jesh!
Nyt nukkumaan. Toivottavasti unta riittää koko yön :)

maanantai 21. marraskuuta 2011
Päivä 1: Aina matkalla, jonnekin.
Olen tähänasti ollut erittäin cambidgevastainen ja pudistellut päätäni koko hommalle. Olen seurannut parin ystäväni rutistusta ja ihmetellyt touhua. Hei haloo!! No, kummallakin on painoa lähtenyt hienosti mutta tullut myös samaa vauhtia takaisin. Siksi en usko koko hommaan. Miten pussimössöjä syömällä voisi muuttaa ajattelutapansa? Kohdallani uskon ainoan parantavan keinon olevan korvienvälisen aineksen vaihtamisen täydellisesti. Olen addikti ja huumeni on ruoka. Eli ensimmäinen käynti valmentajan luona ja pussiruokalaatikon tuijottelu ei juurikaan aiheuta ajattelutapamuutosta. Sen verran hullunrohkea ja kokeilunhaluinen kuitenkin olen ja uskon itseäni korkeammin koulutettua ihmistä (lääkäri, tästä lisää myöhemmin), että päätin yrittää. Kolmen päivän harkinnan ja totaalisen kelkankäännön jälkeen olen matkalla: Tänään on cambridgematkani ensimmäinen päivä. Toivon ettei tämä matka lopu lyhyeen vaan kantaa ainakin kahdenkuukauden päähän, helmikuun alkuun, jossa tavoitteeni on. Mitään pudotustavoitetta en aseta. Se lähtee mitä on lähteäkseen, toivon tokin tuon lukeman olevan 15 kg, vähintään. Miksi tälle matkalle lähdin, siitä myöhemmin, nyt ekan päivän fiilareita.
Päätin perjantaina kun varasin valmentajalta ajan että maanantaina aloitan. Aamulla otin ison kupin mustaa kahvia ja vettä. Klo 11 menin valmentajan puheille. Sain hyvin kattavan ja kannustava tietopaketin, kaikkineen. Evääksi viikon pussit, lukemista ja tsemppiä kilokaupalla. Kotona otin päivän ensimmäisen pirtelön. Ajatuksella hyi hyi hyi koin oikein hyvän makuelämyksen Banaanipirtelö oli oikeasti hyvää :) Pakottauduin lenkille. Oli muuten tuskaa!! Ei olisi millään viitsinyt ja jotenkin tuntui turhalta lenkkeillä ilman koiraa jonka jätin tarkoituksella kotiin, on se kuitenkin niin paljon hidastava tekijä. Kävelin niin reippaasti kuin vain pystyin ja välillä oli pakko hengähtää hetkinen. Lenkin jälkeen puolikas annos purjo-peruna keittoa ja pakko sanoa siitäkin että ei paha! Ei todellakaan. Tekisi mieli kysyä valmentajalta että monenko kerran jälkeen pussimössöt alkaa maistua pahalle ja jo pelkkä haju ällöttää. Katotaan miten loppuilta sujuu., Nyt on vielä jäljellä 3 syöntikertaa koska tänään aloitun kuurin klo 12. Eli tänään ruokailut tulevat n. 2 tunnin välein. Huomenna aloitan syönnin klo 9 ja kolmen tunnin väleillä mennään.
Eli positiivisin fiilarein puolen päivän kuurillä olon jälkeen :D Jee!
**minä en ole yksi heistä, minun painoni pysyy tälläkertaa poissa vaikka aiemmin ei ole pysynytkään**

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)