17. päivä

Vaiherikas viikko alkaa olla lopuillaan. Vaiherikas sen suhteen että fiilis on ollut hyvin vaihteleva. Toivosta epätoivoon ja kaikkea mitä sille välille mahtuu. Olen lipsunut cambridgevaliosta mutta kuin ihmeen kaupalla saanut itseni aina uuteen nousuun. Mitään ihmeellistä ja maata mullistavaa ei siis ole tapahtunut ja piiiiitkän suvantovaiheen jälkeen paino on lähtenyt hitaasti tippumaan. Huomenna on aamuaika koutsille ja silloin kuulee mitä on tapahtunut. Viimeksi minut on punnittu koutsin vaakalla 22.12 ja silloin oli edellisestä punnituksesta hiipinyt kilo lisää....

Edelliseen postauksen pohdinta hukkui jonnekin bittiavaruuteen. Yritän saada uudelleen johtoajatuksesta kiinni.

Oon monesti miettiny (ja tiedän että tuun monesti miettimään jatkossakin) että mitä tässä odotetaan? Suurta pamausta että jokin paikka kropassa pettää ja sitä että joku (lääkäri) tekee päätöksen puolestani. Päätöksen että painon on tiputtava! Päätöksen siitä että enää ei voi odottaa huomiseen, maanantaihin, kuukauden ensimmäiseen päivään. Että ruokailutapojen muutos alkaa nyt, heti. Olen hyvin onnekas. Kroppani on toiminut hyvin. Mikään paikka ei ole vielä pettänyt, vaikka olen viimeiset vuodet tehnyt ruumiillista raskasta työtä, tai ehkä juuri siksi. Turnauskestävyyteni on melkoinen. Nyt kun olen vapaalla työstäni olen huomannut miten nilkkani särkevät, polveni ovat jäykät . En meinaa päästä lattialta ylös koska olen kankea. Kankea tämän massan alla! Pistää vihaksi oma saamattomuus. Miten voin laiminlöydä itseäni näin! Ja vaikka tiedostan asian ja ruuan kanssa olen päässyt nyt muutamia kertoja houkutuksen yli ja vaikka olisinkin sortunut niin olen palanut ruotuun. Mutta en ole pystynyt aloittamaan liikuntaa. Aktiivista hikiliikuntaa. Ei millään. Sitä vatkaan edelleen: huomenna, maanantaina... No, huomenna on maanantai. Koutsilla käynti ja uuden viikon aloitus. Niin.

13. päivä: ISO päätös

Tänään tein ison päätöksen. Pistin lopullisen pisteen vuosia kestäneelle kierteelle josta halusin ulos ja josta toivoin pääseväni pois toivomallani tavalla. Näin ei käynyt, valitettavasti. Niin mielelläni toivoin että päätös olisi tehty puolestani mutta niin ei käynyt. Jouduin tekemään sen itse. Tämä päätös koskee työtäni. Työ ei ole minulle rakas mutta työyhteisöstä luopuminen tuntuu pahalta. Luopua lopullisesti minulle tärkeistä työkavereista, työperheestäni. Pieni, pienenpieni toivonkipinä elää kuitenkin edelleen vaikka onkin hiipumaan päin enkä laske senvaraan enää mitään.  Pitänee muutama päivä vetää henkeä ja pöllytellä pölyjä päältään ja alkaa miettimään mitä sitä loppuelämänsä tekisi :)



*Kirjoitin tähän pitkän pätkän kovasti tänään pohtimaani asiaa mutta teksti katosi jonnekin bittiavaruuteen. Huoh*

Kahdestoista päivä

Päätä on särkenyt nyt viisi päivää putkeen. Oikeaa ohimoa repii rankasti, särkylääke lievittää vain ohuesti. Arggh. Viimeistään nyt tekee mieli syödä kunnolla ja napata buranaa kunnolla. Oon erittäin huono kestämään mitään pään aluella olevaa jomotusta...

Kaksi viime päivää on mennyt ihan kivasti. Eilen vaihdoin iltapirtelön avokado-feta salaattiin ja ihan vain tuon päänsäryn vuoksi. Mulla ei särkylääkket auta jos otan tyhjään mahaan. Ruuan kanssa napattuna teho on lähes taattu, paitsi että nyt ei ruokakaan auttanut. Eli eipä tartte senkään takia syödä! Jos ei ois niin mieli matalalla muutenkin niin melkein vois vaikka vituttaa! No tulihan se repsahduskin sieltä sitten vuorokauden viime minuuteilla... Pari suklaakarkkia...

Ottaa rankasti kuulaan tuo oven ulkopuolinen ilmasto! Tuntuu että täällä oon jumissa sisällä enkä saa senvertaa aikaiseksi että survoisin sen zumba dvd:n soittimeen ja nostaisin tämän läskiperseeni tästä tuolista ylös ja laittaisin massan liikkeelle. Mutta kun nyt tahtoisin vain ja ainoastaan lenkkeillä. Koiran kanssa tai ilman. Pulkan kanssa tai ilman. Kunhan vain pääsis ulos! Kyllä me tänään hetkeksi mennään vaikka tuuli vulvoo katolla ja multa tuskin löytyy niin paljon lämmintä vaatetta etten olisi puolikuollut kylmyydestä.

Kymmenes päivä: Tehostartti

Viikonloppu meni perseelleen! Mutta en nyt jaksa kerrata sitä, enkä syitä jotka siihen johtivat. Nyt on Uusi Vuosi ja Uudet Haasteet.

Hyvää Uutta Vuotta Miimi. Olkoon tämä vuosi SE kun olet vahva ja jätät taaksesi menneen ja katsot vahvana, selkä suorana seisten tulevaisuuteen. Ole vahva, vastusta kiusaukset ja tavoittele unelmiasi.

Cambridge pussit on kaivettu näkösälle ja pitkän harkinnan jälkeen päätin jatkaa samalla linjalla. Valmentaja oli niiiiin oikeassa kun sanoi että ensimmäisen kerran paastoaminen on "helppoa", seuraavilla kerroilla jo huomattavasti vaikeampaa. Ajattelin kuitenkin kokeilla. Siis yksi ateria päivässä, muuten pussiruualla mennään. Nähtäväksi jää kuinka pitkälle. Luottamus omaan pitkäjännitteisyyteen ei todellakaan ole suuren suuri ja vakaasta päätöksestä huolimatta tämä elämäntapamuutos etenee päivän kerrallaan.